Edunvalvontavaltakirja Nurmijärvi Shop Up Days aikana erikoishintaan 1.-15.9.2021

Artikkelit elo 23, 2021

Onko edunvalvontavaltakirja turhuus vai tarpeellinen? Eräs kollega aloitti aikanaan pankissa keskustelun asiakkaan kanssa aina kysymyksellä: ”Onko sinulla jo edunvalvontavaltakirja ja testamentti kunnossa?”. Useimiten vastaus oli joko HÄH mikä? Yhtä usein vastattiin, että ei ole.

Mitä jos sairastutisit äkkiä tai joutuisit onnettomuuteen niin, että et voisi enää puhua tai liikkua lainkaan. Tai voimasi hiipuisivat sairauden tai muistin heikkenemisen myötä. Kenen haluaisit silloin hoitavan asioistasi?

Edunvalvontavaltuutuksella voit etukäteen määritellä henkilön, jonka valtuutat hoitamaan taloudellisia tai muita määräämiäsi asioita mikäli et itse siihen enää kykene. Tämä pohdinta ja paperi on jokaisen hyvä tehdä etukäteen ennen kuin se on liian myöhäistä. Edunvalvontavaltakirjaa säätelevät tarkat muotomääräykset ja sen oikeusvaikutukset ja määräysten sisällöt pitää punnita tarkaan ja jokaisen kohdalla yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Todistamiseen tarvitaan kaksi esteetöntä henkilöä.

Edunvalvontavaltakirjan ohessa kannattaa miettiä, onko tarvetta myös testamentin tekemiseen. Tiedätkö miten varallisuutesi jakautuu mahdollisessa perintötilanteessa? Onko sinulla tarvetta siirtää omaisuutta yhden sukupolven ylitse tai sulkea lasten aviopuolisoiden avio-oikeus perintösi ulkopuolelle? Miten avio-oikeus tai mahdollinen avoliitto vaikuttaa jäämistöön ja verotukseen.

Edunvalvontavaltakirjan ja testamentin osalta on siis paljon kysymyksiä, jotka pitää pohtia ja selvittää, jotta omat tavoitteet ja suunnitelmat toteuisivat eri tilanteissa. Näitten kysymysten pohdinnassa ja toteutuksessa haluan olla apunasi.

Nurmijärven Shop Up Dayn aikana 1.9.-15.9.2021 tarjoan edunvalvontavaltuutuksen ja testamentin laatimisen 25% alennuksella. Ollaan yhteydessä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *